Oikaisu

Länsi-Savon verkossa 30.7. ja printtilehdessä 31.7. julkaistussa jutussa Pieksämäellä vietettävästä Sylvin päivästä oli virhe.

Jopa 40 000 ihmistä uhkaa jäädä ilman veron­palautuksiaan – enää tämä päivä aikaa ilmoittaa verottajalle tilitiedot. Verottaja ei voi lähettää veronpalautuksia ilman tilinumerotietoa, joka puuttuu.

Kymen Sanomien lauantain printtilehdessä ja lauantaiaamuna verkossa julkaistiin tämänvuotisten Meripäivien peruuntumista.

Etelä-Karjalan losseja käsittelevän jutun (Etelä-Saimaan verkkolehdessä 25.7.2020 ja painetussa lehdessä 26.7.2020) kartassa.

Rallicrossin MM-osakilpailuun ei ole tulossa kansainvälistä lehdistöä. Kisa ajetaan Kouvolassa elokuun lopussa.

Wachowski Mikkelin Kaupunginjohtaja Valtakunnallisesti lomamökkikauppa on kasvanut alkuvuoden aikana lähes 43 prosenttia. Vapaa-ajanasukkaat tuovat lähes 160 miljoonaa Etelä-Savoon. Kimmo Metsälä Suomen kymmenessä suurimmassa kesämökkik. Lomamökkikauppa kasvanut alkuvuoden aikana lähes 43. – Lomamökkikauppojen määrä on kasvanut tammi–kesäkuun aikana lähes 43 prosenttia viime

Oikaisu Keskustan piireistä Julkaistu 31.07.2020 14:23 Nelivuotiaana pieni tyttö ahdistui ulkonäöstään vertailtuaan itseään.

Toisin kuin Etelä-Saimaa kertoi verkkosivuillaan ja painetussa lehdessä (28.7.), pieni lapsi jäi lukkojen taakse kuumaan.

Karjalainen 21.7.2020: Dalla Valle Oy ja Joensuun Tuote ja Vihannes Ky maksavat toisen luokan herkkutateista kaksi euroa.

Toisin kuin Kymen Sanomien internetsivuilla 21.7. julkaistussa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun syyskauden alkua.

Itä-Savon verkossa 17.7. ja Itä-Savon paperilehdessä 18.7. julkaistussa jutussa "Xamkin Savonlinnan kampuksen uudet.

Itä-Savon verkkosivulla 30.6.2020 ja printtilehdessä 1.7.2020 julkaistussa jutussa, joka koski kunnan tekemää esisopimusta.

Länsi-Savon verkkolehdessä 29.7. kello 12 julkaistussa extreme-lajeja käsittelevässä jutussa surffauskuvan oli ottanut KT.

Oikaisu kello 9.11 maanantaina 20.7.2020. Vertailun halvimmalla paikkakunnalla voi säästää maksuissa 600 euroa vuodessa.

Takaa Tatuoinnit Hieronta The Act Mustaa Huumoria Danske Bank Opintolaina Osinko Verotus Tämä on Minilex Oy:n (Y-tunnus: 2411251-7) EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukainen tietosuojaseloste, jossa kerrotaan Minilex Oy:n, Minilex.fi-verkkosivuston, Yhtiön sosiaalisen median palveluiden (jäljempänä ”Minilex” tai ”Yhtiö”) kautta saatujen tietojen käsittelystä

Vantaan Korsossa sijaitsevassa Korson koulussa syttyi varhain aamulla tulipalo. Palo syttyi yhdessä koulurakennuksen.

auton pellin oikaisu

Toisin kuin 21.7. julkaistussa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun syyskauden alkua käsittelevässä jutussa kerrottiin,

pellin oikaisu

JavaScript tulee olla käytössä pystyäksesi näkemään sivun sisällön. Ole hyvä ja tarkista selaimesi asetuksista että.

Oikaisu: Floridan koronatilannetta käsittelevässä jutussa (LM 25.7.) oli virheellinen tieto. Toisin kuin jutussa mainittiin,

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi. Tämä sisältö on tilaajille. Osta lukuoikeus Ilkka-Pohjalaisen kaikkiin.